Kirjassa eläintarhan portin vieressä asuva Varis haaveilee upeasta Satakielten kotipuusta. Kyseisessä puussa on huvilaitetta jos jonkinlaista, mutta jotta sinne pääsisi asumaan, tulee osata sataa kieltä. Portinvartija Karhu kannustaa Varista opettelemaan eläintarhan eläinten kieliä, ja niin Varis tekeekin.
Lopulta Satakielten pääsykokeessa käy ilmi, että Varis on oppinut vain 99 eri kieltä, jolloin lupaa puuhun muuttamiseen ei heltiä. Satakielet ilkkuvat ja nauravat Varikselle. Portinvartija Karhu kuitenkin ehdottaa, että Varis muuttaisi Kaikenkarvaisten kaverien puuhun, jossa Variksen tulkin taidoille olisi tarvetta. Vaikka Kaikenkarvaisten kaverien puusta ei löydy maailmanpyörää eikä hattarakonetta, se on kaikkein komein ja hauskin asunto, sillä se on täynnä kavereita, joiden kanssa jutella.
Kirja on tarina sinnikkyydestä, päättäväisyydestä, tavoitteiden asettamisesta, mutta toisaalta myös siitä, ettei asiat aina ole sitä, miltä näyttää ja suunnitelmia on joskus hyvä muuttaa. Asiat järjestyvät parhain päin, vaikka ensin olisi näyttänytkin kurjalta. Myös erilaisuuden ja eri taitojen arvostaminen on kirjassa tärkeässä osassa.
Miten voisi hyödyntää:
Varis, joka halusi olla satakieli sopii ääneen luettavaksi ryhmälle, tai iltasatuhetkelle kainalokavereiden kanssa. Kuvitus on kaunis, herkullisen lapsellinen olematta sekava, ja siitä löytyy tunneilmaisua ja eläimiin tutustumista. Eläinten kieltä kirjoitettuna ja onomatopoeettisia sanoja (Mehiläiset surisivat "Bzzz") voisi hyödyntää juteltaessa kielen rikastamisesta. Tekemissanapareja löytyy myös: vislata - viheltää, tuhisi-puhisi, toitottaa-puhkua.
Tarinan pohjalta voisi luokkaan kehitellä asumispuun: keitä siellä asuu ja mitä he osaavat? Asukkaat voivat olla oman luokan jäseniä oikeine taitoineen ja vahvuuksineen, tai vaikkapa ihan mielikuvitushahmoja hullunkurisine ominaisuuksineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti