Satukieli törmäsi jouluikkunoihin

Satukieli laskeutuu joulunviettoon

Satukieli on törmännyt viime päivinä niin moniin kauniisiin jouluikkunoihin, että sen on nyt asettauduttava matkalaukkuun ja tuumattava vähän. Se rentoutuu, oikoo siipiään ja kirkastaa satukieliäänensä priimaan kuntoon, jotta sadut soljuvat taas iloisesti Seinäjoella tammikuussa 2021.

Oikein hyvää joulua kaikille blogimme seuraajille!

Lukemisiin!

Seinäjoen varhaiskasvatuksen "Tähtitaivas- toivo, kauneus, rohkeus- prosessin" taidetta

nähtävillä mm. Seinäjoen kaupunginteatterin ikkunoilla 6.1.2021 asti

 

Kohtauksia joulukirjoista päiväkodin ikkunoilla

Pilottipäiväkodin joulukirjoja

Pikkumetsän päiväkodin eskariryhmä on sukeltanut satuihin innolla syksyn aikana. Nyt joulunaikaan he ovat lukeneet joulukirjoja ja tehneet lapsiryhmän kanssa kirjasta jonkin kohtauksen nähtäville ryhmän ikkunoille. Näin tuotoksia on voinut katsella myös päiväkodin ulkopuolelta. Ikkunalla on värikuva kirjan kannesta sekä ryhmän yhdessä askartelema ja ideoima kohtaus. Tuo eskariryhmä oli saanut heitettyä ideaa myös muihin päiväkodin lapsiryhmiin. 

Me Satukielet ihastelimme näitä jouluikkunoita lähdettyämme päiväkodilta. Saimme henkilökunnalta luvan kirjoittaa aiheesta blogiimme ja instagramiin. Tällaisena poikkeuksellisena jouluna on hienoa, että päiväkodin ulkotiloihin on saatu luotua mielenkiintoista katsottavaa, kun sisätiloissa ei ole voinut joulujuhlia järjestää. Lisäksi päiväkodin pihalla oli nähtävillä Seinäjoen varhaiskasvatuksen yhteisen "Tähtitaivas"- prosessin mahtavia aikaansaannoksia.

Kirjoja, joita päiväkodissa oli "kuvitettu":

 

- Heikkilä, Cecilia: Kissa Lempisen joulukiemurat- lumiset kartonkikerrostalot silkkipaperilla "valaistuin" ikkunoin sekä tietysti Kissa Lempinen pitkän, punaisen villalankakiemuran kera

                   

- Vainio, Pirkko: Joulun valo- Metsäneläimiä Jeesus-lapsen äärellä, lisänä luontomateriaaleja

- Lindgren, Astrid, Eriksson, Eva: Kettu ja tonttu- Pehmo- Kettu sekä lapsia osallistaen toteutetut askarrellut hahmot kierrätysmateriaaleista. Kaiken kruunaa tulostettu punainen pohjalaistalo.

- Lindgren, Astrid, Wikland, Ilon: Lotta osaa mitä vain- lasten ryhmätyönä tekemä "paperiketju"joulukuusi sekä siihen koristeita. Lisäksi ikkunalla oli kopio kirjan aukeamasta, jossa on Lotan perheelleen hankkima joulukuusi

- Scheffler, Axel: Pete ja Pulmu Joulukuusi- Pienten lasten ryhmän ikkunalta löytyi jänis ja hiiri hahmot sekä koristeltu joulukuusi

- Briggs, Raymond: - tämäkin kirja oli pienten ryhmän ikkunalla, jossa heilui lasten tekemiä pumpuliketjuja. Ikkunaa oli maalattu talviseksi ja taivaalla liiti tietysti poika ja lumiukko kirjan kuvituksesta

- Joulu metsänväelle- joulukalenterisatu: Satu löytyy ainakin "Askartelukaappi"- nimisestä blogista. Joulusatuun liittyvät kuvat lisääntyvät joulunodotuksen edetessä.

Viehätyimme näistä mukavista jouluikkunoista. Tällainen tapa käsitellä yhdessä luettuja on kirjoja on oikein osallistava ja varmasti lapsille mieluisa. Lisäksi se tekee näkyväksi lukemisen. Mahtavaa!!!

Varjoteatterilla elävyyttä tarinankerrontaan

Inspiroiduimme syksyn koulutuksen varjoteatteripajasta todella paljon. Olemmekin tässä hissuksiin valmistelleet pilottieskareillemme pientä satutuokiota, jota elävöitämme varjoteatterin keinoin. Vallitsevan tilanteen johdosta emme pääse tätä toteuttamaan kaikissa ryhmissä ainakaan nyt vielä. Tarinat eivät kuitenkaan liity juuri tähän hetkeen tai lähestyvään jouluun, joten jos tilanne myöhemmin sallii, voimme viedä kokonaisuuden pilotteihin silloinkin.

Tarinaksi valitsimme kolme suomalaista eläinsatua: Ketun kalansaalis, Karhun kalanpyynti ja Kun kettu sai valkoisen hännänpään. Näissä tarina jatkuu siitä, mihin edellinen jää.

Tässä suoraan yllä olevasta kirjasta kirjoitettuna tarinat.

Koska meillä on kyseessä sadun elävöittäminen, eikä varsinainen varjoteatteri, päätimme tehdä vain tarinan kannalta oleelliset nuket. Kettu ja karhu tehtiin muutamaankin asentoon, karhu hännällä ja ilman, ja emäntä sekä kirnuamaan että korennon kanssa juoksemaan. 

Sopivia kuvia löytyi jälleen kerran papunetistä, mutta myös pixabaysta löytyi vektorikuva -haulla hyviä. Emäntää ei meinannut löytyä, joten päädyimme vähän monimutkaiseen ratkaisuun: kuvahaulla löytyi vanha valokuva kirnuavasta naisesta, joten muokkasimme sen paintin avulla mustaksi "vektorikuvaksi". Toinen emäntä löytyi eräästä maalauksesta, joka käsiteltiin samoin. Näiden emäntien 

leikkaamisessa kannattaa huomioida se, että emäntien reunoihin jäi taustaa jonkin verran, ja se kannattaa tosiaan leikata pois. 

Tulostimme hahmot suoraan piirtoheitinkalvolle. Käytössämme on mustesuihkutulostin, ja hankimme siihen sopivia kalvoja. Kalvon sopivuus kannattaa varmistaa, ettei mene laite rikki esimerkiksi kalvon sulaessa sinne. Kokeilimme myös ihan paperille tulostettujen ja leikattujen hahmojen laminointia, mikä onnistui kyllä ihan hyvin. Tässä haasteena on se, että laminointikalvoa pitää jäädä ihan pikkuisen hahmon reunaan ilmaraon takia, ja tämä muovireuna näkyi meidän makuumme liikaa kun piirtoheittimellä testasimme. Jos käyttämäsi laminointikone laminoi tiukasti siten, ettei laminoitavan asian reunaan jää sitä puolen millin ilmarakoa, voi tätä keinoa hyödyntää mitä mainioimmin. 

Tikun kiinnitimme vain yhteen kalaan, jotta saamme ketun heittämään reestä kaloja. Kaloja tulostimme neljä, joista kolme teippasimme "kalakasaksi".

Tässä eläimet docsina. Koot heittelivät siitä, mitä ne meillä word-tiedostona on, eli kannattaa vähän katsoa että isäntä ja reki ja kalat on hyvässä suhteessa toisiinsa, samoin talo ja emännät. 

Lue lisää satujen elävöittämisestä Elävät sadut -menetelmäoppaasta. Tämän on koonnut Sari Pasanen osana Eepos-kirjastojen Satusirkus -hanketta.

Tarinan esittämisen jälkeen oli lasten vuoro kokeilla varjoteatteria pienissä ryhmissä. Piirtoheitin, työmaavalaisin tai taskulamppu - toimii ihan mikä tahansa riittävän tehokas valonlähde, jonka valokeila ei hajoa liian leveälle alueelle (tällöin muiden pisteiden valot ja varjot häiriintyisivät). 

Tarjolla oli muutaman sadun keppihahmot, mutta myös luonnonmateriaalia, värikalvoja, huiveja ja keittiökapistuksia. Lapset keksivät kokeilla myös miltä pehmolelun varjo näyttää.

edit.

Lisää kuvia ihanalta tarinointikerralta

Kassillinen kirjoja- valitse, mitä luetaan!

 

Meillä molemmilla lukukoordinaattoreilla oli omat, täyteen ahdetut kirjakassit kun suuntasimme marraskuussa kulkumme eskariryhmiin, jotka kuuluvat pilotteihimme. Teimme lapsiryhmään patjoilla, peitoilla tms. mukavan, rauhallisen lukupaikan ja luimme 2-5 lapselle kerrallaan niin kauan, kuin he jaksoivat kuunnella. Yhdessä ryhmässä lapsi kuunteli kahdeksan kuvakirjaa, ja hän sanoi voivansa kuunnella koko kassillisen… mutta sitten välipala jo kutsui. Omassa kassissani oli paljon vuosien, jopa vuosikymmenten saatossa hyväksi havaittuja kirjoja, mutta mukana oli toki myös uudempia kuvakirjoja.

Luin itse noiden kahden viikon aikana 95 kirjaa, ja jotkut kirjat olivat selkeästi lasten suosikkeja lapsiryhmästä riippumatta. Erityisesti Mikko Mallikkaat olivat lasten valintoja lähes jokaisella lukukerralla.

Gunilla Bergströmin ”Mikko Mallikas on oikukas” kertoo nelivuotiaan Mikon iltapuuhista. Hän ei haluaisi mennä nukkumaan ja sen vuoksi keksii koko ajan uusia tehtäviä isälle; janosta pissahätään, komeroleijonista unikaverin puuttumiseen. Kaikki lapset kiemurtelivat ja huokailivat kuullessaan Mikon jatkuvia ”iiiisäää!”- huutoja. Kun itse lukiessaan muuttaa äänensä ”rasittavaksi”, lapset pystyvät asettumaan isän asemaan: miltä tuntuu koko ajan toimittaa jatkuvia toiveita, kun itseäkin jo väsyttää. Myös ”Mikko Mallikas panee töpinäksi” oli suosittu sekä ”Mikko Mallikas on rehellinen”, jossa Mikkoa syytetään varkaudesta. Myös siinä voi asettua toisen asemaan, miltä tuntuu, kun sinusta tehdään syntipukki eikä kukaan enää usko syyttömyyteesi.

Mikko Mallikkaan kaltaista oikuttelua on myös Siv Widerbergin vanhassa kirjassa ”Tyttö joka ei halunnut lähteä tarhaan”. Olen vuosien mittaan lukenut sitä todella paljon eri ikäisille lapsille päiväkodissa, ja edelleen tuo ei- sanaan tykästynyt pikkuneiti riemastuttaa lapsia. Kirjassa on myös paljon toistoa, ja viimeisellä sivulla kaikkien kanssa aina pohditaan, mitenkähän tarina jatkuu…

Paljon lukukertoja tuli myös Aleksei Tolstoin ja Niamh Sharkeyn hauskalle kirjalle: ”Jättiläismäinen nauris”. Siinäkin on todella paljon toistoa ja ennalta arvattavuutta. Tony Rossin ”Kivikeitto” luettiin myös monessa ryhmässä. Kanan neuvokkuus riemastutti joka lukukerralla. Astrid Lindgrenin ”Punasilmäinen lohikäärme” ja Eric Carlen ”Haluatko olla ystäväni?” päätyivät todella monen lapsen valinnaksi. Kun kassista löytyi myös risaiseksi luettu ”Aatu ja sininen traktori” (Illona Thorup) innoitti se paria lasta pitämään mielenkiintoisen esitelmän maatilan työkoneista ja myös vanhoista traktoreista, kuten Ford Dextasta, josta tässä kirjassa kerrotaan. Aika moni lapsi nappasi kassista myös Max Velthuijsin Sammakko- kirjoja.

Giuseppe Calicetin ”Täydellinen tyttö” on kirja, jota ei itsekään oikein voi lukea ilman, että kurkkua alkaa jollain lailla kuristaa. Tyttö, joka tarinassa etsii itselleen ystävää ja asettaa ystäville aina vain enemmän ja enemmän vaatimuksia. Valinnanvara pienenee sen myötä koko ajan. Tätä kirjaa lukiessa kaksi lasta huokaisivat ja tokaisivat: ”Voi hyvä jumala!”. Loppuratkaisu kirjassa on sitten kaiken ”tuskan” arvoinen.

”Onko vika olla sika” (Reider & Roehl) kertoo siitä, miten yksi ikävä lausahdus toiselle voi saada aikaan melkoisen ketjureaktion, mutta sama toimii onneksi myös toisin päin, kun alkaa kaduttaa. Tämänkin kirjan loputtua lasten kanssa juteltiin toisen asemaan asettumisesta.

Monia muitakin kirjoja kasseista luettiin, mutta itselläni yhteenvetona on, että mieluisimmat kirjat vetoavat tunteisiin, ja kirjan esiin nostamista tunteista on mahtava keskustella hetki kirjan loputtua.

lukukoordinaattori Eeva