perjantai 18. kesäkuuta 2021

Hanketyö on raastavaa

 Saippuakuplat, Lapset, Pelit, Lentäminen, Räjähtää

Hanketyö on todellakin raastavaa. Jos joku kysyy, miltä hanketyö tuntuu, vastaisin otsikon mukaan.

Se vaatii hyvää paineensietokykyä, rautaisia hermoja, tarkkaa suunnitelmallisuutta sekä tiukkaakin tiukempaa aikatauluttamista.

Etenkin yksin tehty hanketyö on puurtamista, pohtimista, pähkäilyä. Se on pikaisesti tehtyjä päätöksiä, nopeita refleksejä, kommunikointia ja viestintää laadukkaasti ja tehokkaasti (kuulostaa agenttihommilta..). Te jokainen, joka yksin olette hanketta vetäneet, tiedätte mistä puhun. Olette melkoista porukkaa!

Edellä mainittujen asioiden lisäksi pitää muistaa mainita aurinkoinen kääntöpuoli -  on uuden löytämistä, uusien toimintatapojen oppimista, ihmisten erilaisten kommunikointitapojen kohtaamista. Hyvät asiat jäävät mieleen, hyvät ihmiset jäävät elämään. Positiivisten, aitojen ihmisten kohtaamiset antavat enemmän kuin sata jänistä, kuten entinen kirjastokollegani tässä kohdassa sanoisi (terveiset Joukolle).

Mitä muuta vuosi antoi, kuin hirmu kivoja kokeiluja, uusien asioiden testaamista, onnistumisia ja tietysti myös pieleen menneitä ajoituksia ja suunnitelmien peruutuksia. Ainakin sain supermahtavat kirjastokollegat, joiden kanssa sain tehdä riemastuttavia päiviä suunnitellen sisältöä lapsille ja kasvattajille. Sain pilottikouluista ja päiväkodeista kohtaamisia ammattitaitoisten kasvattajien ja pedagogien kanssa, jotka kertoivat työn arjesta, erilaisista päivistä, mitä mielenkiintoisimmista projekteista. Kertomuksia siitä työstä, jota arvostan suuresti ja josta tiedän nyt, millaisia kasvattajia toivon että lapset saavat - he nimittäin ansaitsevat vain parasta.

Pidetään lukemisen arvo voimissaan. Liputetaan lukemisen, kirjojen, sanojen ja sanataiteen puolesta.

Lukutukea koulutien alkuaskeliin on nyt paketissa, ja paketti rusetilla koristettu. Pohojalaiset kasvattajat, mukulat, kirjastojen lanu-taitajat - kiitos aitoudesta, huumorista, hyvistä keskusteluista, hyvästä mielestä.

Kiitollisena kiittäen ja kumartaen - kirjastopedagogin uudet seikkailut odottavat.

Peace and love,

Piia

maanantai 31. toukokuuta 2021

Lukukoordinaattorit kiittävät!

Sevao -hanke on tänään tullut päätökseensä. Lukukoordinaattorit Eeva ja Marianna jättävät työlle haikeat mutta kuluneesta vuodesta kiitolliset jäähyväiset. 



Vuoden aikana rakkautemme lastenkirjallisuuteen on yhä vain syventynyt, olemme oppineet hirveästi uutta sekä käyneet arvokkaita ja antoisia pedagogisia keskusteluja varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen opettajien kesken. Lisäksi kiertäminen kentällä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alkuopetuksen ryhmissä on ollut antoisaa, suorastaan työmme suola ja pippuri! 

Olemme kuitenkin ajatelleet jatkaa vinkkien jakamista syksyllä töidemme ohessa täällä blogissa ja instan tilillä @satukielet. 


Lukeminen kannattaa aina! Lukemisiin!
Toivottavat 
Marianna ja Eeva


Kirjapaketteja pilottiryhmille

 Sevao-hankkeen loppusuoralla aloimme miettiä, miten kiittäisimme pilottiryhmiämme, niin varhaiskasvatuksessa kuin alkuopetuksessakin. Päätimme koota kirjapaketit, johon etsimme toiminnallisilla lukuhetkillä käyttämiämme kuvakirjoja sekä kirjoja, joihin ihastuimme lukuvuotemme aikana, ja joita veimme kirjastokasseissa esiopetus- ja varhaiskasvatusryhmiin. Kaikki pilottiyksiköt osallistuivat puolella osuudella kustannuksiiin, hanke maksoi puolet. Kirjoja oli usealta kustantajalta; Kustannus Mäkelältä, Lasten Keskukselta, Karistolta, S&S- kustannukselta, Into- kustannukselta ja Otavalta. Lisäksi henkilöstölle tilasimme yhden tietokirjan. Alkuopetukseen valikoimme Kustannus-Mäkelältä helppolukuisia kirjoja, tietokirjan sekä kaksi kuvakirjaa. Opettajat saivat myös lukemisen kannustamiseen soveltuvan kirjan.

Jokainen kustantaja antoi mukavat alennukset hankkeelle. He saivat tutustua hankkeen Instagram päivityksiin sekä  blogiin. Oli todella ihana saada kirjapaketteja toimistohuoneeseemme- meidän joulu! 



 


Tarroitimme kaikki kirjat Satukielten logolla. Ja kun kaikki paketit olivat valmiit, piipahdimme vielä jokaisessa yksikössä ojentamassa paketit. Eskarilaiset innostuivat nähdessään paketista pilkistävän tuttuja kirjoja- nämä jää nyt teidän ryhmäänne ikiomaksi.



Kolmessa eskariryhmässä saimme varattua aikaa vielä viimeiselle lukuhetkelle. Tuolloin eskarit saivat valita kirjakassistamme kouluun menoon liittyyvän kirjan- demokraattinen äänestys siis, näin kuntavaalien alla.

Kirjapaketeissamme oli seuraavat kirjat (varhaiskasvatus ja esiopetus):

Hest, Amy: Saman tähtitaivaan alla, Tamminen, Petri: Kun kohtaat avaruusolennon, Sundström, Josefine: Tam-Tam menee päiväkotiin, Leskelä, Johanna: Tuikku ja pimeän mörkö, Love, Jessica: Julius on merenneito, Härmälä, Anna: Postikortteja mummi Muuttolinnulta, Bright, Rachel: Vapaan tyylin Verneri, Corderoy, Tracey: Yksi sinne tai tänne, Higgins, Ryan T.: Kavereita ei saa syödä sekä Heikkilä- Halttunen Päivi: Lue lapselle- opas lasten kirjallisuuskasvatukseen







Alkuopetukseen:

Zapf: Portti Robomaahan, Thilo: Jalkapallotarinoita, Angermayer, Karen Christine: Heppatarinoita, Bross, Helena: Uimakoulussa sekä Kumman kissa?, Marttinen Titta-Mari: Puhuva muumio sekä Aada ja jääkarhu, Jackson, Tom: Matkaopas avaruuteen, Corderoy; Tracey: Yksi sinne tai tänne, Tamminen, Petri: Kun kohtaat avaruusolennon, Helovuo, Marika: 100 syytä lukea




Toivottavasti kirjat ovat ahkerassa käytössä tulevinakin vuosina!


// lukukoordinaattorit Eeva ja Marianna



Pakopelit opetuksessa

Sevao-hankkeen lukukoordinaattorit ovat pyöritelleet koko hankkeen ajan pakopeliä yhtenä toteutettavana konseptina. Ajatuksena oli toteuttaa kirjastolla tai kirjastoilla pakopelihuone tai muu vastaava, johon sitten eskari- ja alkuopetusryhmät voisivat varata ajan ja tulla ikäänkuin luokkaretkelle. Kuitenkin koronatilanteen vuoksi tämän toteuttaminen on tuntunut vaikealta, sillä tilojen ja erityisesti tavaroiden desinfiointi joka ryhmän jälkeen alkoi tuntumaan mahdottomalta tehtävältä. Lopulta sitten jouduimme harmiksemme toteamaan idean mahdottomaksi toteuttaa tämän vuoden aikana.

Mutta miksi olisimme halunneet toteuttaa pakopelin? Miten pakopelit liittyvät lukemiseen? Pakopelit ovat mitä mainioin monilukutaidon harjoittelumuoto, jossa täytyy tulkita tekstin ohella muun muassa kuvia, symboleita, ääniä ja esineitä. Se, että pakopeliin voi yhdistää pedagogista sisältöä joko uuden oppimisen tai vanhan kertaamisen nimissä, on myös merkille pantavaa. Yhteistyötaitojakin pakopeleissä tarvitaan!

Pakopelejä voi olla monenlaisia. Olen tutustunut Katleena Kortesuon Pakohuone - suunnittele, toteuta, pakene ja Joona Koirasen Pedagogiset pakopelit -kirjoihin aiheeseen perehtyessäni. Koirasen kirjassa on esitelty eri-ikäisille ja eri paikoissa toteutettuja pakopelejä, ja herätelty lukijaa ajattelemaan pakopelin pedagogisia näkökulmia. Kortesuon kirjassa on ehkäpä vielä rautalankamallisemmin esitelty pakopelien ideaa ja tehtävätyyppejä. Kumpikin kirja kannattaa kyllä vilkaista jos ei ole pakopelejä juuri pelannut eikä ole sellaista ennen suunnitellut. Minä olen ollut vain yhdessä pakopelissä ja toteuttanut tyttären 7-vuotissynttäreille eräänlaisen pakohuoneen, mutta näiden kirjojen avulla sain paljon ideoita ja ajatuksia pakopelin suunnitteluun.




Toivoimme ehtivämme suunnitella teille valmiiksi pakopelin, jossa olisi valmiit tehtävät ja tarvikelistaus, mutta aika loppui kesken. Ehdin kuitenkin koota ajatushajatelmia, jotka ajattelin jakaa teille ihan kuten olen ne kirjannut, ranskalaisin viivoin. Ideat on koottu edellä mainituista kirjoista, netistä löytyneistä pakopeleistä ja pinterestistä. Jos aihe kiinnostaa ja innostaa, kannattaa liittyä myös facebookin Pakopelit opetuksessa -ryhmään, siellä on ideoita ja keskustelua aiheeseen liittyen, ja lisäksi suoria linkkejä ja tehtäviä valmiisiin peleihin! Myös Freed- palvelusta löytynee valmiita pakopelejä, ei muuta kuin tutkimaan!


Mietittävä pedagoginen sisältö ja tarkoitus suunnittelun pohjaksi
-          opittava asia
o   uusi asia (esimerkiksi jokin vihje ohjaa boksiin tms tvt –taitoon liittyvään)
o   jo käsittelyssä ollut asia à kokeena, kertauksena, tiedon vahvistuksena…
-          opittava taito
o   yhteistyötaidot
o   tiedon hankinta à medialukutaito, päättelykyky…
-          suosikkikirjan tai kirjailijan pohjalta, kirjallisuuskasvatusta
o   Tatu ja Patu, Astrid Lindgrenin sadut, muumit….
-          kirjastoon, yläkouluun, uimahalliin tai muuhun vastaavaan toimintaan tai paikkaan tutustuminen

Pakopelityyppejä
-          pakohuone
-          lukittu laatikko, tehtävät esim kirjekuorissa. Laatikoita voi olla myös sisäkkäin!
-          digitaalinen: thinglink tmv
-          luokassa toteutettava, vihjeet ja tehtävät heijastetaan dokumenttikameralla, opettaja toimii oppilaiden ohjeiden mukaan
-          pöydän ympärille sijoittuva, pelaajat eivät saa nousta tuolilta, vihjeitä kaikkien ulottuvilla à kaikki pääsevät varmasti osallistumaan
-          lautapeli
-          ulkona, rastityyppinen à toimii isollakin porukalla
-          pakopeli kirjastossa, museossa, taidehallissa… 
-      ketjutehtävät --> kun saat tämän lukon auki, täytyy selvittää seuraava. Toiminee myös kirjekuorityyppisesti, jolloin opettaja tai muu pelinohjaaja ojentaa aina seuraavan kuoren kun edellinen on ratkaistu. 


Fyysiseen peliin ideoita 
Magneetti:
-          pahvirullan sisällä avain, rulla sen kokoinen ettei käsi mahdu, ja rulla teipattu kiinni pöytään tms. tasoon. Avain saadaan rullasta magneetilla.
-          Magneetilla avain tms läpinäkyvästä sokkelosta tai laatikosta
-          magneetti kepin tai ongenvavan päässä, tällä pitää saada vaikeasta paikasta jokin vihje tai avain

 
Peili
-          peilikirjoitus
-          peilillä ohjataan valoa

 
Narut köydet
-          katosta riippuu jotain, jonka saa laskettua kun solmu aukaistaan
-          narusta vetämällä aukeaa jokin luukku
-          avain narussa, kuljetettava jokin reitti

 
Koottavat viestit
-          palapelin takana
-          jäätelötikuista muodostettava
-          järjestä esineet (esineissä numeroita tai kirjaimia, kun tavarat järjestetään esimerkiksi koon perusteella, saadaan koodi selville)





valo, taskulamppu
-          löytyy heijastin, heijastimessa koodi tai lisävihje
-          varjo osoittaa jotain
-          uv- valon hyödyntäminen
      -      piirtoheittimen hyödyntäminen

 
kirjat ja lehdet
-          kirjan välissä vihje
-          vihje kirjan kuvassa tai tietty sana/kirjain tietyllä sivulla
-          kirjojen aakkostaminen à muodostuu vihje
-          muistikirjaan sotkettu usealle sivulle kuvia, viivoja, sanoja… vihjeiden ratkettua selviää minkä sivun sanat tai muu viesti on merkitsevä
-          poistolehdistä/-kirjoista leikelty sanoja tai kirjaimia pois, päättele puuttuvat kirjaimet ja kokoa sanaksi/virkkeeksi

 
Muut
 -     saksien, pihtien tms työkalujen, joita tarvitaan jonkin asian avaamiseen, katkaisemiseen jne, lukitseminen. Saksiin saa esimerkiksi munalukon lenkeistä läpi.
       -     postikortit, lehdestä leikatut kuvat, julisteet...


digi
-          tabletti, jonka aukeamiskuvio/koodi näkyvillä tai toisaalta selvitettävä
-          vihje boksissa tai muussa opeteltavassa digiympäristössä/tallennuspaikassa
-          qr-koodit
-          koodaus, esim. mihin päädyt, jos lähdet kohdasta x suuntaan…. jne.
-          geokätkö –tyyppinen toiminta, edetään koordinaattien mukaan…
 
 
Muita vinkkejä
-          hyödynnä kaikkia tasoja ja pintoja: seinät, lattia, katto, pöydät, hyllyt, alapinnat, tuolien ja pöytien jalat…
-          valaistus: hämärässä saattaa vihjeitä jäädä huomaamatta, valolla voi kiinnittää huomiota johonkin
-          pelaajien ohjaaminen tarvittaessa ”oletko varmasti katsonut kaikki nurkat”, ”onhan kaikki löydetyt vihjeet hyödynnetty”, ”onko vielä joku laatikko katsomatta?”
-          selkeät ohjeet: mitään ei saa hajottaa, jos jokin on teipattu, nidottu tai ruuvattu kiinni, sen kuuluu ollakin niin, jollei esimerkiksi erikseen löydy työkalua.
-          kompakysymytkset, sanaleikit
-          Oppilaat ja opettaja voivat tehdä yhdessä pakopelin toiselle oppilasryhmälle, ja päinvastoin. Esimerkiksi tietyn aihealueen kertaukseksi tms.
-          Katso ympärilläsi olevia tavaroita ja tilaa avoimin silmin. Jokin suunnitteluvaiheen ilmiselvä vinkki voi pelin tiimellyksessä tuntua vaikealta!
-          Unohda kaikki särkyvä esineistö: käytä vain särkymättömiä esineitä, ja huonekaluja, joiden mahdollinen hajoaminen ei haittaa.
      -      Kannattaa vinkata kokoamaan löydetyt vihjeet ja muut yhteen paikkaan, jottei mikään jää käyttämättä.




 

Tarvittavia välineitä esimerkiksi
-          erilaiset lukittavat matkalaukut ja reput
-          kassakaapit ja –lippaat
-          numero- ja suuntalukot, tavalliset avaimilla avattavat lukot
-          lukolliset päiväkirjat (varmista ettei lukko ole ns. yleislukko joka aukeaa millä tahansa tikulla)
-          korit, laukut, sisältä tyhjät kirjat/taskulamput/tms,
-          vanhat sanomalehdet tai kirjat 
               naruja, ketjuja  
       -         kirjekuoria, "sinetöityjä" viestejä
      -          lähes mitä tahansa, kannattaa katsella kotona ja töissä avoimin silmin esineitä. Voisiko tätä hyödyntää?      


On niin kovin harmi, ettemme päässeet toteuttamaan tätä pakopeliä tai mysteeriä, mutta aina ei asiat mene kuten on ajatellut. Toivottavasti kuitenkin saatte ideoita ja vinkkejä omiin pakopeleihinne tästä jutusta.


/lukukoordinaattori Marianna

torstai 27. toukokuuta 2021

Jalkapallo yhdistää

 

Kauan odotetut jalkapallon EM-kisat lähestyvät, ja jäljellä olevaa reilun kahden viikon odotusta voi lieventää lukemalla jalkapalloaiheisia kirjoja. Ne sopivat viihdykkeeksi tai jopa perehtymiseen lajin saloihin. Jalkapallosankareista on kirjoitettu monia elämäkertoja, jopa erityisesti nuorille suunnattuna. Kokosin Apila-kirjastostamme muutamia lastenkirjoja sekä uusimpia tietokirjoja eri ikäisille jalkapallosta kiinnostuneille.

Helppolukuisia kirjoja:

Lähde, Petja, Hepomäki, Roosa (kuv.): Taneli ja FC Mörlökit (Karisto, 2019)

Kirja kertoo galaksien tuolla puolen sijaitsevasta Superpallomaasta, jonka kansa haastetaan peliin Mörlökkien toimesta. Apuun tarvitaan planeetaltamme 8-vuotias Taneli, universumin paras futaaja. Taneli kokee omilla kulmilla väheksyntää, mutta hän saattaa silti olla tärkeä lenkki Mörlökkien kaadossa. Runsaasti kuvitettu kirja.

Taube, Anna, Frey, Raimund(kuv.), Kallinen Seija (suom.): Kaikkien aikojen matsi (Mäkelä, 2021)

Eetu rakastaa jalkapallon pelaamista kavereiden kanssa, mutta oma pelikenttä on jäämässä rakennustyömaan alle. On edessä haasteottelu aikuisia vastaan, jossa pelin voittajat saavat tahtonsa läpi. Kirja on kirjoitettu suuraakkosin ja se on tavutettu.

Thilo, Bayer, Michael (kuv.), Kukkonen, Seija (suom.): Maalijahdissa (Mäkelä, 2018, Lukupiraatti-sarja)

Kirjassa on kahdeksan lyhyttä, itsenäistä tarina. Teksti on helppolukuista; lauseet lyhyitä ja fonttikoko suuri. Kiva kuvitus.

Thilo, Paule, Irmgard (kuv.), Kallinen, Seija (suom.): Jalkapallotarinoita (Mäkelä, 2019, Lukupiraatti- sarja)

Kirjassa on kolme erillistä tarinaa, jotka ovat hieman pidempiä kuin em. kirjassa, mutta runsaan kuvituksen (joka tukee hyvin tekstiä), fonttikoon ja helpohkojen lauseiden ansiosta sopii lukijalle, jonka lukeminen on kuitenkin jo virketasolla.





Isommille alakoululaisille:

Kallioniemi, Tuula, Wihersaari, Silja-Maria (kuv.): Pöllitty pallo (Otava, 2019)

Rupulan lähiöön muuttaa Eetu, jonka puheet on kuin lehmänostajalla. Eetu haluaa kuitenkin perustaa Rupulaan jalkapallojoukkueen nimeltään FC Wannaplay, ja moninainen joukkue saadaankiin kasaan. Tämän kirjan lasten kotiolot ovat hyvin moninaiset, eikä vaikeita asioitakaan jätetä kirjassa kertomatta. Mutta vaikka olosuhteet eivät olekaan kaikilta osin suosiolliset, lapset ovat reippaita toimijoita ja huumoria kirjassa viljellään runsaasti. Tärkeää on, että FC Wannaplayn pelaajilla on peli-iloa ja yhteen hiileen puhaltamista. Kirja sopii lapsesta riippuen noin 9-10- vuotiaasta ylöspäin. Saattaa olla, että joistain asioista on tarve keskustella myös aikuisen kanssa.



Tietokirjoja jalkapallosta:

Wickstöm, Mika, Nyyssönen Arto (kuv.): Teemu Pukki baby (Arktinen banaani, 2020)

Kirjassa kerrotaan Teemu Pukin taival kotitalon takapihan nurmelta Huuhkajien ja Norwichin ykköstykiksi. Teemun tarina voi saada aloittelevan pelaajan uskomaan unelmiinsa. Kirjassa on hauska kuvitus, ja kirja voi toimia myös ääneenluettuna.

Nuuttila, Kalle, Kaarakainen Sami (kuv.): Kuka keksi banaanipotkun ja muita futisfaktoja Suomesta (Lasten Keskus, 2020)

Kirjassa esitellään Suomen merkittävimmät jalkapallojoukkueet ja lyhyesti niiden historia sekä tunnetuimmat pelaajat. Pieni, mutta kattava teos tiedonjanoisille.





Mundial, Weighill (kuv.): Iso futiskirja (S&S, 2020)

Tämä kirja auttaa niin nuorta futaajaa kuin myöhäsyntyistä aikuista jalkapallofania ymmärtämään lajia ja sen hienouksia. Esittelyssä niin futiksen historia kuin taktiikatkin, merkittävät valmentajat, stadionit ja jalkapallokikat. Todellinen rautaisannos jalkapalloa; "kaikki mitä olet halunnut tietää, mutta et ole enää kehdannut kysyä..."

Messham, Stuart (toim.), useita kirjoittajia, Suomen maajoukkueen osuus Kanerva, Juha: Suuri jalkapallokirja Euro 2020 (Readme, 2021)

Kaikki ennakkotieto tulevista jalkapallon EM-kisoista. Esittelyssä kaikki osallistujamaat sekä Huuhkajien taival ensimmäisiin EM- kisoihin. Kaikille kiinnostuneille!



// jalkapallohuumaa elävä lukukoordinaattori Eeva










 

Diplomi heille, jotka ovat ihastuneet kirjoihin

Näin kevään kynnyksellä monessa koulussa, eskarissa ja varhaiskasvatusyksikössä pohditaan, miten voisi kannustaa tuota ja tuota lasta, jolle ei tänäkään vuonna osu mikään olemassa olevista kannustushuomioista. 

Instagramin käyttäjä @saalukeahanke oli kehitellyt kauniit Saa lukea! -diplomit lukuintoilijoille, joiden kanssa oli tehnyt työtä hankkeen aikana. Tämän idean pohjalta kehittelimme oman diplomin, jonka voi jakaa ihan kenelle tahansa kirjoista ja tarinoista innostuneelle. Ei tarvitse osata lukeakaan, rakkaus ja kiinnostus tarinoihin ja kirjoihin riittää. 


Tästä voit tulostaa diplomin .



ps. Canva on mitä mainioin sivusto kaikenlaisten julisteiden, tarrojen ja muiden julkaisujen tekemiseen. Valmiita mallipohjia muokaten saa ihan varmasti mieleisensä jutun tehtyä, ja kun vaan rohkeasti kokeilee ja vaikka katsoo vähän youtubesta vinkkivideoita, on Canvan käyttö helppoa ja kivaa. 


/lukukoordinaattori Marianna

Kuvakirjat kunniaan!

Lukukoordinaattorit ovat hankkeen aikana hyödyntäneet paljon kuvakirjoja. Matkalaukkukaverit -konsepti perustuu nimenomaisesti kuvakirjaan, joka luetaan, ja jonka aiheen tiimoilta tehdään toiminnallisia juttuja. Matkalaukkukavereiden ja Touhukkaiden kirjat, toiminta ja tehtävät on esitelty omissa kirjoituksissaan. Kuvakirjoja lukukoordinaattorit ovat käyttäneet niin varhaiskasvatuksessa, kuin esi- ja alkuopetuksessakin. Kuvakirjojahan löytyy monentasoisia: on vähemmän ja yksinkertaisempaa tekstiä sisältäviä sekä pidempiä ja monimutkaisempia juonia sisältäviä kuvakirjoja, eri ikäisille lukijoille ja kuulijoille siis! 

Osa kuvakirjoista on totetutettukin pedagogisista lähtökohdista käsin, mutta on valtavasti sellaisiakin kuvakirjoja, joiden tarinoissa ja kuvissa on loistavaa sisältöä opetuksellisesti katsottuna ilman varsinaista pedagogista tarkoitusperää. 
Tunnekasvatukseen, positiiviseen pedagogiikkaan ja kaveritaitoihin ohjaavia kuvakirjoja on runsaasti olemassa. Esimerkkinä mainittakoon Jukka Hukat (Avril McDonald), Ympyräiset (Sinikka Sajama), Piki ja Molli -kirjat (Katri Kirkkopelto) sekä Metsäjengi -kirjat (Melissa Georgiou). Tässä vain pienen pieni hiven aiheeseen liittyvistä kuvakirjoista, niitä on vaikka kuinka paljon!
Tämän teeman mukaiset kuvakirjat ovat varmasti kasvattajille ja opettajille tuttuja, sillä niin paljon on aiheesta ollut keskustelua. Ja hyvä että on, sillä liikutaan äärettömän tärkeän aiheen ympärillä.

Kuvakirjat ovat oivana apuna myös suvaitsevaisuutta, toisen näkökulmaan asettumista ja erilaisuutta käsiteltäessä.  Alla olevassa kuvassa on kaksi kirjaa, joissa kerrotaan sama tapahtuma eri näkökulmasta. Toisessa kirjassa kertojina ovat jättiläinen ja hiiri, toisessa kirjassa Mikko ja mörkö. Kuka onkaan lopulta se, jota kannattaa pelätä ja kuka on pelkääjä?


Tilanteen tai asian tutkailu toisesta näkökulmasta voi auttaa myös esimerkiksi uusien asioiden äärellä tai tapahtuneiden asioiden jälkipuinnissa. Kuvakirjoja löytyy myös näihin tarkoitusperiin: muutokset perhetilanteissa, siirtymät päiväkotiin, eskariin tai kouluun, lääkärikäynnit, erilaiset juhlat... Kuvakirja voi auttaa niin aikuista kuin lasta kinkkisessä tilanteessa!


Kirjoja -välilehdeltä löytyy lista kirjoista joihin olemme vuoden aikana tai jo aiemmin ihastuneet, ja arvelemme muidenkin niistä pitävän. Kirjojen yhteydessä saattaa olla vinkkejä siitä, miten ja minkä ikäisten kanssa niitä voisi opetuksessa hyödyntää.
Monilukutaito sisältyy sekä varhaiskasvatuksen kuin esi- ja alkuopetuksenkin opetussuunnitelmiin. Monilukutaitoahan on muun muassa tekstin, kuvien, symbolien, äänien kuin digitaalisten sisältöjenkin tulkinta. Kuvien tarkkailuun ja tulkintaan onkin ohjattu lapsia ja oppilaita aina kuvakirjan lukemisen aikana. Kuvat voivat nimittäin tuoda tarinaan jotain, mitä sanallisesti ei kerrota. Erityismaininta täytyy tässä kohtaa antaa Saman tähtitaivaan alla -kirjalle (Amy Hest ja Jenni Desmond), jonka näennäisen yksinkertaisesta kuvituksesta löytyi vielä viimeiselläkin lukukerralla uutta, ja tätä kirjaa kuitenkin luettiin lapsiryhmille parikymmentä kertaa! 



Kirjojen kuvituksissa on ainesta muuhunkin kuin pelkkään kuvantulkintaan. Kuvataiteen tunneilla voi pureutua kuvituksien tunnelmiin, toteutustapoihin ja värivalintoihin. On ihana tutkia kuvakirjojen kuvia, kun huomaa vaikkapa jonkin eläimen, joka on tunnistettavissa kyseiseksi eläimeksi, mutta tarkemmin pohtien tajuaa, että aika kaukana ollaan alkuperäisestä eläimestä! Kuvakirjojen kuvituksen avulla voi siis löytää tiettyä rentoutta kuvataiteiluun, ei se ole niin nuukaa vaikka koiran kuonosta tulee luonnottoman suippo tai jaloista klenkut, koirahan se silti on! Ja nämä "epämuotoiset" hahmot ovat monesti hyvin persoonallisia, ja tuovat hahmoon jonkin uuden ulottuvuuden. Tästä esimerkkinä Suurenmoinen Rosabel (Malin Kivelä ja Linda Bondestam), josta löytyy liuta hevosta tai ponia muistuttavia otuksia, jotka tarkemmin katsottuna ovatkin aika mielikuvituksellisen vinkeitä, joskin ihania persoonia! 

Kannattaakin siis katsoa kuvakirjojen kuvitusta myös kuvataiteen näkökulmasta! Tunnistatko kaikki tekniikat joita on käytetty? Onko kuvitus ehkä tehty puuvärein, liiduin, vesivärein tai tussein? Onko käytetty sekatekniikkaa tai koostettu kollaasi? Vai onko kuvat tehty digitaalisesti? Mikä olisikaan riemukkaampaa, kuin tehdä omaa kuvitusta, tai jokin pieni tarina pelkästään kuvataiteen keinoin.

Kuvakirjaan on helppo aikuisen tarttua. Yleensä kuvakirjan lukee melko nopeasti (toki kirjojen pituuksissa on eroja, mutta onneksi voimme itse tehdä valinnan!), joten oppitunnilla tai varhaiskasvatuksen tai eskarin tuokioilla ehtii kuvakirjan lukemisen lisäksi tekemään muutakin. Kirjasta voi poimia keskustelunaiheen tai kuvan tutkimisen lisäksi ihan äidinkieleen, lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä aiheita. Kirjasta voi etsiä huudahduksia, kysymyksiä, nimiä, yhdyssanoja, kuvaavia sanoja, tekemissanoja... Mitä ikinä onkaan opeteltavana aiheena! 

Lukemaan opettelevien tai juuri lukemaan oppineiden lasten kanssa on mukava lukea kirjaa yhdessä. Jos on mahdollisuus lukea lapsen kanssa kaksin toi kolmin, voi lukea vaikka vuorotellen virke kerrallaan. Isomman porukan kanssa yhdessä luettavaksi voi valita sellaisen kirjan, jossa on paljon puhekuplia, kylttejä jne "pientä luettavaa". Vuoropuhelujen lukeminen on myös kiva harjoitus, sillä siihen voi jakaa vuorot tai niitä voi jopa esittää jonkin pehmoeläimen tai muun kautta, jolloin aremman lukijan voi olla helpompi "sanoa vuorosanat" ääneen kun puhuukin toisen suulla. Taitavammat lukijat voivat puolestaan harjoitella eläytyvää lukemista. Eläytyä voi myös toisen lukemaan tekstiin! Aikuinen tai muu lukee tarinaa, ja lapsista valitaan henkilöitä jotka tulevat äänettömästi esittämään tapahtumia ihan liikkuvana pantomiimina tai still -kuvina, patsaiksi jähmettyen. Patsaaksi jähmettymistä teetimme muutamassa eskari- ja erityisryhmässä Yksi sinne tai tänne! (Tracey Corderoy ja Tony Neal) -kirjan kuvituksesta, jossa yhdellä aukeamalla on runsaasti erilaisia eläimiä eri asennoissa. Lapsi valitsi yhden eläimen, otti saman asennon kuin tällä on kuvassa, ja muut koettavat arvata, ketä lapsi esittää. Kirjan kuva saattaa olla heijastettuna tykillä seinälle tai kirjoja voi olla oppilaiden näkösällä muuten. Lisäksi voidaan miettiä mitä hahmo tässä sanoisi, tai miten se liikkuisi, mitä ajattelisi... 

Lukemaan opettelevalle tai vasta lukemaan oppineelle lapselle kuvakirjat ovat oikeastaan ainoita mielekkäitä kirjoja luettavaksi. Kun valitsee esimerkiksi helppolukuisten hyllystä kirjan, saa melko varmasti sellaisen kirjan, johon lapsen lukutaidon rahkeet riittävät ja hän saa onnistumisen kokemuksen luettuaan koko kirjan! Suosikkikirjoihimme kuuluukin esimerkiksi Pikku lukuavain - kirjasarjan Eeli&Omar -kirjat (Helena Bross ja Kadri Ilves), joissa on sivuja runsaasti, mutta luettavaa on aukeamaa kohti verrattain vähän. Miten ihanaa onkaan, kun saa ensimmäistä kertaa luettua ihan koko kirjan! Riittävän yksinkertaisia kirjoja, tavutettuna tai tavuttamatta, kannattaakin pitää kaiken ikäisille lukemaan opetteleville tarjolla! 



Toivottavasti sinä olet yhtä innostunut kuvakirjoista kuin me! Kuvakirjoja kannattaa hyödyntää runsaastin, vaarana on toki hurahdus ja alituinen tarve poiketa kirjaston lastenosastolla... 


/lukukoordinaattori Marianna

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kirjoja koulunaloitukseen

 Eskarilaiset ovat päättämässä varhaiskasvatustaivaltaan, ja mielessä pyörii vahvasti koulun aloittaminen. Koulun aloituksen kutkuttavaan jännitykseen voi tuoda apua yllättäen tuttu lääke, kirjat! Kaupunkimme eräs laaja-alainen erityisopettaja kysyi kirjavinkkejä jaettavaksi tulevien  ekaluokkalaisten huoltajille tutustumispäivänä, joten ryhdyin etsimään vinkkejä. Eepos-kirjastojen asiasanahaulla. "Koulukäynti aloitus" löytyi paljon sopivia, osa jo ennestään omalta uraltani tuttuja kirjoja. Listan ulkopuolelle jäi vielä monia kirjoja, joten rohkeasti vaan "haku päälle", etsimään lisää.


Kirjoja koulutien aloittavalle (Eepos-kirjaston hakusanana ”koulu aloittaminen”)

Kuvakirjoja:

Gliori, Debi: Pikkupöllön suuri päivä (Pikkupöllö haluaisi jäädä kotiin äidin ja vauvan kanssa…)

Bergström, Gunilla: Mikko Mallikas menee kouluun (ketä 1. koulupäivänä jännittääkään kaikkein eniten…)

Higgins, Ryan: Kavereita ei saa syödä (Eppu-dinosaurus ei malta olla maistelematta uusia luokkakavereita, jotka ovatkin lapsia)

McAllister, Angela: Taskullinen suukkoja (taskussa on äidiltä kymmenen suukkoa 1. koulupäivän varalle)

Stewart, Amber: Esikon iso askel (repusta löytyy pieni turvaesine)

Penin, Audrey: Suloinen salaisuus (suukko kämmenpohjassa auttaa haikeassa tilanteessa)

Whybrow, Ian: Salla menee kouluun (Salla huomaa, että oppiminen vaatii yrittämistä, mutta on kivaa)

Enemmän tekstiä:

Havaste, Paula: Henkka koulussa (kuvituksena valokuvat)

Venho, Johanna: Otto loikkaa ojan yli: kertomus koulun aloittamisesta (koulu tulee pikkuhiljaa tutuksi)

Wäre, Mervi: Ensimmäinen koulupäivä (lapselle kirjoitettu tarina sisältäen ekaluokkalaisen arjessa kohtaamat asiat sekä lopussa tietoa myös aikuiselle)

Yhdessä luettavaksi, pidempiä lastenkirjoja:

Muncaster, Harriet: Isadora Kuu menee kouluun

Bross, Helena: Koululla kummittelee

Bross, Helena: Ekaluokkalaisen kirja, lähde mukaan seikkailuun

Bross, Helena: Uusi kaveri

Kallioniemi, Tuula: Konsta, eka A

Kallioniemi, Tuula: Karoliina ja lentävä reppu

Marttinen, Tittamari: Meidän koulun dinosaurus

Levola, Kari: Maailmantapin koulukyydit

Peltoniemi, Sari: Kukka Kaalinen koulutiellä

Nöstlinger, Christine: Mini menee kouluun

Lagercrantz, Rose: Onnentyttö Dunne

                                                                                       

                                                                  


// lukukoordinaattori Eeva



 



Videot varhaiskasvattajille ja huoltajille

Lukupuuhat -passeista kertovassa julkaisussa mainitsimme lukukoordinaattoreiden suunnittelemat ja toteuttamat videot lukemisen tärkeyteen liittyen. Pidempi, puolituntinen video, on suunnattu varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilökunnalle, ja lyhyempi, noin kuuden minuutin mittainen videon on tehty varhaiskasvatusikäisten lasten huoltajille. Varhaiskasvatuksen henkilöstön videossa erityisesti on huono äänenlaatu, sillä kuvasimme videon tabletilla, eikä volumea voi nostaa määräänsä enempää ilman kohinaa. Huoltajien videossa osasimme tästä viisastuneena puhua lujempaa, jotta äänet kuuluisivat paremmin. Kumpikin video on tekstitetty, joten ne ovat nyt youtube -sivullamme vapaasti käytettävissä. Olkaa hyvät!


 Lukeminen kannattaa aina - huoltajien video


Lukemisen tärkeys varhaiskasvatuksessa - varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnattu video.




torstai 6. toukokuuta 2021

Englanninkielisiä kirjoja eskariin ja alkuopetukseen

 Seinäjoen kaupungin esiopetuksessa on lukuvuonna 2020-2021 näkynyt kielirikasteisuus. Eskariryhmissä on otettu enkkusteppejä eri tavoin nivomalla englanninkieltä monipuolisesti leikkiin, ruokailuun, toimintahetkiin, ulkoiluun ja siirtymätilanteisiin. Omasta Apila-kirjastostamme löytyy ilahduttavan paljon englanninkielisiä kuvakirjoja. Saimme ahaa-elämyksen, kun koreista ja hyllyistä löytyi varsin tutun näköisiä kirjankansia; kirjoja, joita on luettu ja lisätty vuoden aikana kirjakasseihin suomenkielisinä. Aloimme siis etsiä kirjapareja "englanti-suomi" sujautettavaksi kevään viimeisiin kirjakasseihin eskareille.

Kirjat kahdella kielellä ilahduttivat pilottieskareissa, kun nostimme kassista kaksi samannäköistä kirjaa: "mitä eroja huomaat kirjan kannessa?". Sukellus kirjan sivuille antoi myös mahdollisuuden vertailuun. Miltä jokin yksittäinen sana tai lause, huudahdus tai sanonta näyttää eri versiossa? Kirjoja voi lukea erikseen tai rinnakkain.

Ohessa kirjoja, joita parilla kirjastokäynnillä löysimme:

Willis, Jeanne, Laberis, Stephanie: Kroko mekossa (suom. Rintamäki, Raija)- Frockodile



Kirja tuulettaa hauska ennakkoluuloja. Se on kirjoitettu runomuotoon, joten käännös ei ole aivan sanatarkka. Kirjat herättivät kuitekin kovasti kiinnostusta rinnakkain luettuna. 


Willis, Jeanne, Ross, Tony: Enemmän kuin kirja (suom. Rintamäki, Raija)- Not just a book   

Vähän tekstiä, - tekijäkaksikon taattua huumoria - pistää ajattelemaan kirjan monikäyttöisyyttä.




Haughton, Chris: Unen aika (suom. Korolainen, Tuula)- Goodnight everyone   

Helppolukuinen ja hauska, mainio kuvitus- kirja kaikille niille, jotka eivät halua mennä nukkumaan




Carle, Eric: Pikku toukka paksulainen (suom. Pakkanen, Kaija)- The very hungry caterpillar  

 Iki-ihana 50-vuotias klassikkoteos, joka antaa paljon suomenkielisenä ja on kestänyt aikaa, mutta toistoa ja nimeämistä voi hyödyntää mahtavasti toisen version avulla myös englanniksi. Kaunis, uusi juhlapainos (2019) englanninkielisenä.




Walden, Libby, Jones, Richard: Tunteet (suom. Korolainen, Tuula)- Feelings 

Erilaiset tunteet käydään läpi riimirunoin. Tekstiä on vähän, kuvitus ihastuttava; värimaailma tukee vahvasti kutakin tunnetta. Ja kirjan "leikatut" sivut varmasti kiehtovat lapsia.




Fletcher, Tom, Abbott, Greg: Tässä kirjassa asuu lohikäärme (Lehtinen, Päivi) - There´s a dragon in your book

Hauska tarina, joka osallistaa lapsia kirjaa lukiessa. Myös vaihtelevat, erikokoiset tekstit (huudahdukset, sanonnat ym.) houkuttelevat tutkimaan tekstiä kahdella kielellä.




Velthuijs, Max: Sammakko ja aivan erityinen päivä (suom. Santonen, Pirjo)- Frog an a very special day

Tässä kirjassa on jo enemmän tekstiä, mutta siitä voi poimia esim. eläinten nimiä molemmilla kieleillä




// lukukoordinaattori Saranpään Eeva








Hanketyö on raastavaa

  Hanketyö on todellakin raastavaa. Jos joku kysyy, miltä hanketyö tuntuu, vastaisin otsikon mukaan. Se vaatii hyvää paineensietokykyä, raut...