Meillä
molemmilla lukukoordinaattoreilla oli omat, täyteen ahdetut kirjakassit kun
suuntasimme marraskuussa kulkumme eskariryhmiin, jotka kuuluvat pilotteihimme.
Teimme lapsiryhmään patjoilla, peitoilla tms. mukavan, rauhallisen lukupaikan ja luimme 2-5 lapselle kerrallaan niin kauan, kuin he jaksoivat kuunnella.
Yhdessä ryhmässä lapsi kuunteli kahdeksan kuvakirjaa, ja hän sanoi voivansa
kuunnella koko kassillisen… mutta sitten välipala jo kutsui. Omassa kassissani oli
paljon vuosien, jopa vuosikymmenten saatossa hyväksi havaittuja kirjoja, mutta
mukana oli toki myös uudempia kuvakirjoja.
Luin itse
noiden kahden viikon aikana 95 kirjaa, ja jotkut kirjat olivat selkeästi lasten
suosikkeja lapsiryhmästä riippumatta. Erityisesti Mikko Mallikkaat olivat
lasten valintoja lähes jokaisella lukukerralla.
Gunilla
Bergströmin ”Mikko Mallikas on oikukas” kertoo nelivuotiaan Mikon iltapuuhista.
Hän ei haluaisi mennä nukkumaan ja sen vuoksi keksii koko ajan uusia tehtäviä
isälle; janosta pissahätään, komeroleijonista unikaverin puuttumiseen. Kaikki
lapset kiemurtelivat ja huokailivat kuullessaan Mikon jatkuvia ”iiiisäää!”-
huutoja. Kun itse lukiessaan muuttaa äänensä ”rasittavaksi”, lapset pystyvät
asettumaan isän asemaan: miltä tuntuu koko ajan toimittaa jatkuvia toiveita,
kun itseäkin jo väsyttää. Myös ”Mikko Mallikas panee töpinäksi” oli suosittu
sekä ”Mikko Mallikas on rehellinen”, jossa Mikkoa syytetään varkaudesta. Myös
siinä voi asettua toisen asemaan, miltä tuntuu, kun sinusta tehdään syntipukki eikä kukaan enää usko syyttömyyteesi.
Mikko
Mallikkaan kaltaista oikuttelua on myös Siv Widerbergin vanhassa kirjassa
”Tyttö joka ei halunnut lähteä tarhaan”. Olen vuosien mittaan lukenut sitä
todella paljon eri ikäisille lapsille päiväkodissa, ja edelleen tuo ei- sanaan
tykästynyt pikkuneiti riemastuttaa lapsia. Kirjassa on myös paljon toistoa, ja
viimeisellä sivulla kaikkien kanssa aina pohditaan, mitenkähän tarina jatkuu…
Paljon
lukukertoja tuli myös Aleksei Tolstoin ja Niamh Sharkeyn hauskalle kirjalle:
”Jättiläismäinen nauris”. Siinäkin on todella paljon toistoa ja ennalta
arvattavuutta. Tony Rossin ”Kivikeitto” luettiin myös monessa ryhmässä. Kanan neuvokkuus riemastutti joka lukukerralla. Astrid Lindgrenin
”Punasilmäinen lohikäärme” ja Eric Carlen ”Haluatko olla ystäväni?” päätyivät
todella monen lapsen valinnaksi. Kun kassista löytyi myös risaiseksi luettu
”Aatu ja sininen traktori” (Illona Thorup) innoitti se paria lasta pitämään mielenkiintoisen esitelmän
maatilan työkoneista ja myös vanhoista traktoreista, kuten Ford Dextasta, josta
tässä kirjassa kerrotaan. Aika moni lapsi nappasi kassista myös Max Velthuijsin
Sammakko- kirjoja.
Giuseppe
Calicetin ”Täydellinen tyttö” on kirja, jota ei itsekään oikein voi lukea
ilman, että kurkkua alkaa jollain lailla kuristaa. Tyttö, joka tarinassa etsii
itselleen ystävää ja asettaa ystäville aina vain enemmän ja enemmän vaatimuksia.
Valinnanvara pienenee sen myötä koko ajan. Tätä kirjaa lukiessa kaksi lasta huokaisivat
ja tokaisivat: ”Voi hyvä jumala!”. Loppuratkaisu kirjassa on sitten kaiken ”tuskan”
arvoinen.
”Onko vika
olla sika” (Reider & Roehl) kertoo siitä, miten yksi ikävä lausahdus toiselle
voi saada aikaan melkoisen ketjureaktion, mutta sama toimii onneksi myös toisin
päin, kun alkaa kaduttaa. Tämänkin kirjan loputtua lasten kanssa juteltiin
toisen asemaan asettumisesta.
Monia muitakin kirjoja kasseista luettiin, mutta itselläni yhteenvetona on, että mieluisimmat kirjat vetoavat tunteisiin, ja kirjan esiin nostamista tunteista on mahtava keskustella hetki kirjan loputtua.
lukukoordinaattori Eeva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti